Satamailiselta kisaturistiksi — NUTS Karhunkierros 2016

DNF eiku KLING, KLING, KLING! 

NUTS Karhunkierros on minulle Suomen paras polkujuoksukilpailu: joka kerta olen siihen osallistunut, kaksi kertaa keskeyttänyt ja kerran onnistunut. Reitti on upea ja maisemia todella riittää. Polku on minun makuuni liian haastavaa mutta onneksi juostaviakin pätkiä piisaa. 

Reittinä Pallas on hienompi ja juostavampi, maisematkin ovat siellä vähintään yhtä lumoavat, mutta Karhunkierros on tapahtumana parempi. Rukakylä tarjoaa hienot puitteet: lähes kaikki juoksijat majoittuvat sinne ja tunnelma on kuin yhtä suurta perhettä. Tämä ei onnistu Pallaksella eikä Kolilla, kun majoitusta täytyy etsiä kaukaa mökeistä.
Meille jyväskyläläisille on jo muodostunut omat perinteet majoitusten ja kimppakyytien osalta, mikä vain lisää fiilistä näissä tapahtumissa. Itse olen kuitenkin yleensä ollut niin pitkään metsässä, etten ole ehtinyt ottaa osaa muiden kannustamiseen (tai oikein mihinkään muuhunkaan). 

Tällä kertaa aurinko päätti toisin: katselin sitä hermostuneena lähtöpaikalla ja se paahtoi aivan pilvettömältä taivaalta takaisin. Maisema Rukatunturille oli henkeäsalpaavan kaunis mutta vihamielinen. Mieleen tulivat nousut Pyhäkerolle (Pallas) parilta viime kesältä. Olisi ehkä pitänyt ottaa se lippahattu mukaan — voi hitto!


Kävin kyselemässä sellaista exposta mutta lopulta päätin pärjätä buffilla. Enhän minä koskaan käytä kesällä hattua ja hyvin on pärjätty ilmankin. Otin kuitenkin hyvin rauhallisesti kisan alun: isot nousut tuntuivat hyvinkin helpoilta, kun malttoi hengittää. Reittimerkinnät olivat paremmat kuin missään kisassa ikinä enkä onnistunut eksymään kertaakaan reitiltä. Oli oikein mukava juosta.

Aurinko ei kuitenkaan tuntunut laskevan ollenkaan, vielä puolenyön aikaan se tuijotti suoraan naamaan puiden välistä. Silmissä vipisi ja oli edelleenkin kuuma. Yritin juoda vähintään litran, puolitoista tuntiin ja ottaa energiaa puolen tunnin välein. Mitään väsymystä ei tullutkaan, vaikka oli juostu jo yli kuusi tuntia. Puskassakin sai käydä, joten nestettä piisasi. Täydensin pulloja puroista.

Odottelin jo kovasti Oulankajokea ja sen helppoa loppupätkää, joka tuo Oulangan huoltoon. Vaihtaisin pitkähihaisen paidan, täyttäisin liivin enegialla ja aloittaisin rennon juoksun illan viileydessä. Mutta aurinko oli toista mieltä: se porautui oikean silmäni taakse ja alkoi kehittää pirullista kipua. Tuntui, että migreeni olisi alkamassa ja oikealla oli kovin sumuista. Minulla oli yksi burana liivissä mutta päätin säästää sen: pian olisin Oulangassa, josta saisi buranaa.

Siihen taisi kuitenkin mennä liki tunti ja puoli päätä oli sillon jo aivan sumussa. Olo oli erittäin kurja mutta jalat kulkivat vielä todella hyvin. Olin juossut noin kahdeksan tuntia. Oulangassa huolto oli todella hyvin järjestetty muuten, mutta olisin kaivannut penkiä. Teki mieli istua.

Pää tulessa jatkoin matkaa kohti Hautajärveä. Oli nielaissut pari Panadolia ja toivoin niiden turruttavan kivun. Sain huollossa myös paljon suolaa, vaikka olin kyllä napsinut sitäkin pitkin matkaa. En uskonut nestehukkaan: käynnit pusikossa olivat pelkkää vaaleaa lageria. Neste tuntui pikemminkin tulevan läpi kropasta eikä jalkojaan kiristellyt. Pääsinkin pian hyvään juoksurytmiin, vaikka päänsärky ei helpottanutkaan.

Matka Oulangasta Hautajärvelle on vain 27 km mutta siihen saa hyvinkin kulumaan viisi tuntia. Alku on helppoa ja nopeaa mutta sitten tulee sellaista juurakkokivikkoa, jossa minä en vain osaa juosta ja kävelykin on aika hidasta. Maisemista en juuri osaa sanoa mitään tuolta pätkältä. Parin tunnin päästä kipu ei ollut enää niin polttavaa, joten ajattelin suolan ja Panadolin auttaneen. Otin lisää suolaa vaikka keli olikin jo viilenemässä. 

Sitten alkoivat vatsavaivat: tuntui, etten voinut enää juosta enkä juoda mitään. Pääkipukin palasi. Kävelin ja kiroilin. Onneksi olin sellaisesa kivikossa, missä juokseminen olisi ollut muutenkin mahdotonta. Rupesin analysoimaan toisella aivopuoliskolla tapahtunuttta: olinko sittenkin juonut liian vähän tai ottanut suolaa liian vähän. Oliko minulla nestehukka? Kävin puskassa valuttamassa lageria. Tässä oli nyt jotain ihan uutta. 

Ehkä tunnn päästä päätin oksentaa: join puolikkaan pullon urkkajuomaa väkisin ja annoin vaikuttaa. Se kesti hetkisen mutta lopulta, noin 10 km ennen Hautajärveä oksensin polun varteen. Vain hetken päästä Lotta Korhonen ohitti minut kävellen ja kysyi, onko kaikki ok. Pyysin häntä kävelemään hetken kanssani, sillä olen pyörtynyt oksentaessani. (Tuossa vaiheessa keli oli jo viilentynyt ja yöllä Juumassa oli kuuraa.) 

Ajattelin, että on aika soittaa Epulle: ”Hei, Eppu! Tässä on Antti. Oksensin juuri tuohon polun varteen. Mulla on 10 km matkaa Hautajärvelle. Yritän tulla omin jaloin mutta voipi olla, että pyörryn matkalle. Tuleeko joku korjaamaan lämpimään, jos en pääse omin jaloin?” Eppu taisi olla hieman väsynyt: kuunteli kuitenkin tilitykseni ja toivotti onnea matkaan. Nyt ne ainakin tiesivät tilanteen.

Vatsakipu hellitti hieman mutta päänsärky oli kadonnut kokonaan! Reipastuin ja pistin vauhtia tossuihin. Olin kuitenkin hidas, sillä Lotta katosi jonnekin horisonttiin. 

Muistaakseni jossain noilla vaiheilla Simpasen Juuse pyyhkäisi vauhdikkaasti meitä vastaan. Yllätyin hänen vähistä varusteistaan: ohut paita ja lyhyet trikoot. En nähnyt mitään juomaa tai edes varusteliiviä. Aikoiko poika juosta 27 km tankkaamatta?! 23 minuutin päästä tuli Heerman. Mikke yritti auttaa minua (kiitos siitä!), mutta kehotin häntä vain juoksemaan Simpasen kiinni. (Ja niin hän lopulta tekikin.)

Minun oloni heikkeni taas huomattavasti: vatsaa väänteli ja limaa puski suusta. Oli taas oksennettava: niinpä join loput vedet ja ponnistin. Pienen potkimisen jälkeen sain jotain ulos. Kurkussa tuntuivat vatsahapot mutta nyt oli taas parempi. Kaivoin kuulokkeet ja pistin Oasiksen soimaan. Didn’t feel like a rocking roll star, mutta aloin taas juosta.

Olin vetänyt takin ja hanskat päälle mutta kroppa vain paleli, edes huppu ei auttanut. Vihdoin alkoi helppo pätkä Hautajärvelle. Juoskin melko raivoisasti kohti huoltoa. Sain hyvän rytmin päälle. Olin omassa tunnelissani, en edes moikannut vastaantulijoita. It’s going to happen!

Hautajärvellä oli aivan finaalissa. Olin taistellut kuusi tuntia erilaisten särkyjen kanssa. Teki mieli mennä vain nukkumaan. Hetken mietin jatkamista mustikkakeiton äärellä. Se halusi pyrki ulos vatsastani. Lähdin sohvalle: kyllä tämä nyt oli tässä. 

Viime vuonna kävelin viimeist 40 km Rukalle. Tänä vuonna olin tullut juoksemaan. Ilman energiaa se olisi kuitenkin ollut mahdotonta. 

Kisaturistina, KLING KLING KLING!


Palasin jo melko hyvä voimaisena Rukalle. Olin kuullut jo Hautajärvellä, että Mikke saavutti Simpasta kovasti mutta eroa oli yhä liki vartti. Menin heti hotellille katsomaan screeniltä tilanteen: Mikke oli saavuttanut Simpasen. Olin jo varma, että hän voittaisi. Lepäilin hetken, söin banaanin ja menin suihkuun. Sitten palasin aamiaiselle. Olin aivan virkeä. 

Jos Hautajärvellä olisi ollut yhtä runsas aamiainen (munakokkelia, pekonia, prinssinakkeja) olisin ehkä jatkanut matkaa. Kannustin 80 km lähtevät matkaan ja jäin syömään lisää: vatsani toimi jälleen moitteettomasti. Eppu tuli jossain vaiheessa myös aamiaiselle ja toi minulle lehmänkellon. Olin nyt virallisesti kisaturisti.

Simpanen muljautti nilkkansa ja joutui hänkin keskeyttämään. Sitten vain odottelimme Miken maaliintuloa. Se oli osui juuri 53 km juoksijoiden bussiin lähdön kanssa samaan. Minä juoksin (kyllä, jalat tuntuivat oikein kevyiltä) viimeisen nousun päälle ottamaan Mikkeä vastaan. Kalisutin kelloa kaikin voimin.

Mikael Heerman, 160 km voittaja

Lopulta tuttu vihreä paita vilahti alhaalta. Hieman väsyneesti nousivat viimeiset portaat. Kyllä se matka oli ottanut osansa mestaristakin. Vaihtelimme nopeasti tärkeimmät kisakuulumiset ja opastin Mikken kelloa kalisuttaen Rukakylään. Alhaalla bussit olivat odottaneet ja muut juoksijat hurrasivat uutta reittiennätystä: 20 tuntia 30 minuuttia. Aivan huikea suoritus!

Nyt oli sopiva hetki lähteä hieman nukkumaan. Uni ei kuitenkaan halunnut tulla. Katselin, kuinka Tommi, Ville ja Jukka taistelivat yhä reitillä. Tommi oli osoittanut olevansa taas huimassa kunnossa ja juoksi kuudentena Toivasen kanssa. Ville näytti vastaantullessaan kovin voipuneelta mutta Jukka taas määrätietoiselta. Harmi oli suuri, kun Tommilta tuli ensimmäisenä viesti raatotaksista: reisi oli pettänyt. Otimme siis lopulta torkut yhdessä Tommin kanssa.

Uni teki todella hyvää: olin taas aivan virkeä. Teki mieli takaisin reitille juoksemaan. Onneksi minulla oli lehmänkello: juoksin takaisin viimeisen nousun päälle ja aloin saatella tuttuja maaliin. Se oli hauskaa puuhaa. Taisin juosta tuon loppukumpareen 5—6 kertaa ylös alas, ehkä enemmänkin. Otin vastaan ainakin Piian, joka voitti upeasti 80 km sarjan, Satun, Teron, Miian, Super-Saaran, joka luonnolliseti voitti 160 km sarjan ja keitähän vielä unohdan? No tietenkin Villen!

Ei, en unohtanut. Villeä odotin koko ajan ja kyselin, olivatko muut nähneet häntä. Olivat ja hitaasti mutta päättäväisesti mies oli tulossa 160 kilometriltä maaliin. (Ainoa meistä neljästä, joka ei keskeyttänyt kuninkuusmatkaa.)Ilmeisesti hänelläkin oli ollut vatsavaivoja ja jalkavaivoja mutta keskeyttäminen ei ollut vaihtoehto. Lopulta pitkä mies hoippui portaisiin ja kipusi ne ylös. Alamäessä irtosi jopa kevyttä hölkkää ja huumori oli tallella. Vähän taisi hymyilyttääkin. Kalisutin kelloa maalisuoralle asti. Huikea taistelu!

Kilpailijasta toimitsijaksi?

Alhaalla kylässä Eppu tuli vielä kysymään, ehtisinkö konferenssikeskukseen jakamaan laukkuja kilpailijoille. Toki ehdin. Kun ei juokse maaliin, sitä ehtii kaikenlaista. Sitä paitsi pelkäsin joutuvani DNF-paljuun, joka oli lasten puhallettava uimallas täynnä vettä ja jäätä. 

Tulenko siis ensi vuonna toimitsijaksi kalisuttamaan kelloa? Ei, kyllä metsässä rymyäminen on sittenkin kivempaa, mutta oli hauska olla sillä aidan toisellakin puolella ja nauttia muiden hienoista suorituksista. (Samalla kuitenkin jo harmitti oma melko turha keskeyttäminen.) Siispä ensi vuonna NUTS Karhunkierros haastaa taas tämän juoksijan! Turha kysyä, mikä matka.

Kuvia:

Eppu Lumme, NUTS-tirehtööri
kisapaljut maaliin päässeille, EI DNF!
lähtö ja maali, 160 km

5 vastausta artikkeliin “Satamailiselta kisaturistiksi — NUTS Karhunkierros 2016

  1. Tosissaanko puoltoista litraa vettä tunnissa? Vesimyrkytyksen tuolla kyllä saa, ei nestehukkaa. Oireetkin täsmää liialliseen vedensaantiin.

    Tykkää

  2. Saattoi mennä tuonkin verran, ainakin litra meni helposti. Oli kuuma! Tuleehan se ylimääräinen sieltä ulos. Vatsa ei hölskynyt missään vaiheessa kisaa. Ja otin jatkuvasti suoloja ja energiaa sen veden kanssa.

    Tykkää

    1. Ei se valitettavasti vaan mene noin. ”Lievän vesimyrkytyksen oireita ovat väsymys, pahoinvointi, päänsärky ja suonenvedot. Erityisesti kestävyysurheilijat saattavat tulkita oireet merkiksi nestehukasta ja lisätä vedensaantia entisestään, pahentaen tilannetta.” Kannattaa tutustua aiheseen lisää( esim. kirjaTim Noakes. Waterlogged). Netistäkin löytyy paljon tietoa aiheesta esim. http://www.donnerpartymountainrunners.com/2016/04/over-hydration/.
      Ylinesteytys on todellinen suorituskykyä ja jopa henkeä vaarantava tekijä kestävyysurheilussa.

      Tykkää

      1. Tuostakin olen kuullut paljon, mutta ymmärtääkseni minulla olisi pitänyt olla muitakin oireita esim. käsien turpoamista. Päänsärkyä lukuunottamatta olo oli kuitenkin varsin normaali. Eli pystyin juoksemaan varsin normaalisti.

        Oksentelu oli sitten oma lukunsa. Siihen en osaa sanoa selvää syytä: olin nauttinut melko paljon suolaa mutten ylettömästi sitäkään. Ehkä 4 tablettia kolmeen, neljään tuntiin. Banaanin ja geelejä olin saanut alas, pari karkkiakin. Aika normaaleja juttuja.

        Nesteen saamiseen olin keskittynyt erityisesti, koska olen aiemmissa kisoissa kohdannut vakavia nestehukkia hyvin yllättäen. Hikoilen kai melko paljon. Ainakin juominen on varsin helppoa, ei ala hölskyä vatsassa.

        Ymmärtääkseni vesimyrkytys on hyvin harvinaista: riskiryhmä on melko pieni. Se ei iske meihin jokaiseen kuten nestehukka.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s