Joensuu-Jukola 2017 – ankkurina

 

Valmistautuminen tämän vuoden Jukolaan ei mennyt oikein vahvasti: kävin torstaina tutuissa maastoissa B-radalla ja eksyin kartan ulkopuolelle, myöhästyin maalista enkä löytänyt viimeistä rastia. Aikaa meni liki kolme tuntia eikä minulla pisaraakaan vettä mukana. No onneksi aurinko paistoi, muu perhe suoritti D-radan kävellen alle tunnissa ja minulla ei ollut mitään ongelmia jalkojen kanssa.

Jukolaan oli kiva lähteä, kun sai vielä kuulla, että Raisu Lumous 1 -joukkue oli ollut viime vuonna sijalla 343 ja välttänyt yhteislähdön. Olin siis varsin kovassa joukkueessa ankkurina, mikä voisi mennä vikaan?

IMG_5045
Raisu Lumous 1, 7. ankkuriosuus

 

Tunsin siis pieniä suorituspaineita ja itseluottamus oli jäänyt Kangasvuoren metsiin.

Yhteislähtö klo 9 aamulla on lähes yhtä jännittävä tapahtuma kuin kilpailun lähtökin illalla. Erona ehkä se, ettei ole lamppuja ja ankkurit osaavat yleensä paremmin juosta letkassa kuin suunnistaa. Toki kovissa joukkueissa on kovia ankkureitakin, mutta kovat joukkueet eivät edes päädy yhteislähtöön. Siihen osallistuvat joukkueet, joiden kuusi muuta juoksijaa eivät ole ehtineet suorittaa osuuttaan ennen klo 8.45:tä.

Jukolan järjestelyt olivat hieman sekavat tänä vuonna: en siis tiennyt, mitä oikein tulisi tapahtumaan, jossain vaiheessa menimme karttojemme luokse ja hetken päästä ihmiset ottivat ne käsiinsä. Mitään kuulutuksia ei kuulunut meidän jonollemme, mutta arvelin, että huomaisin, kun lähtö tapahtuisi. Olin saanut sen ohjeen, että ennen K-pistettä ei kannattaisi avata karttaa vaan juosta vain vimmatusti. K-pisteelle oli 700 metriä.

Ja sitten sitä juostiinkin. Ihan täysiä en päässyt menemään, kun hitaampia oli edessä enkä halunnut töniä. Kiilasin aina ohi, kun tilaisuus tuli. Muutama nopeampi tuli minustakin. K-pisteellä iskin jarrut pohjaan ja avasin kartan: yritin löytää rastimääritteet ja K-pisteen kartalta. Sitä ei löytynyt millään enkä saanut karttaa taiteltua. Porukkaa paineli ohitseni huudelen rastikoodia: ”53, 53, 53!”

Liityin letkaan ja annoin kartan olla vähän aikaa. Tämähän oli Jukola: juostaan vaan. Halusin kuitenkin kartalle ja lopulta sainkin sen taiteltua eteeni. Tarkistin kompassin. Sekin näytti hyvältä ja samalla näin rastinkin.

Sitten alkoi sujua: leimaus, suunta kompassista ja uraa pitkin eteenpäin. Tänä vuonna myös huutelin ahkerasi rastikoodia lähtiessäni, jotta tiesin liittyväni oikeaan letkaan. Yritin vauhdittaa rasteilta lähtöjä enkä aina katsonut suuntaakaan kuin vasta uralla. Taktiikka toimi vaikka siinä oli riskinsäkin.

Kolmosrastilla sekosin, kun siellä olikin juomatarjoilu. (Myöhemmin opin, että juoma voidaan mainita myös rastimääritteessä, vaikka se ei olisikaan kartassa.) Porukkaa oli niin paljon juomapisteen ympärillä, etten nähnyt sen vieressä ollut rastia. Sekin oli suunnistajien ympäröimä. Juoksin siis hieman alas ja huutelin rastia, joku sanoi että se on juomapisteen takana (ajattelin, että siis alempan), ja alempana joku sanoi, että se on ylempänä. Meni pari minuuttia, kunnes näin rastin siinä juomapisteen vieressä. Tulihan hölmöiltyä.

Näistä koukuista sai aina maksaa sen, että taas oli hitaampaa porukkaa letkassa edessä enkä päässyt tiheikössä heistä mitenkään ohikaan. Toisaalta enpä eksynytkään. Koko päivän oli hyvä kulku jaloissa ja aina olisi löytynyt vielä se yksi lisävaihde. Pompin jyrkissä mäissä metsän kautta ohi hitaammista. Myös kaksi pitkää tiepätkää olivat hyviä tilaisuuksia ohitella porukkaa vähän reippaammin.

Oikeastaan rasti 18 oli ainoa suurempi pummi. Siinäkin menin vähän hölmösti kokeneemman suunnistajan perässä, kunnes hän pysähtyi ja ihmetteli, kun rasti ei ollut siinä. Minun mielestäni taas rastin olisi pitänyt olla ylempänä ja vähän edempänä. Gps:n perusteella kumpikin oli oikeassa: rasti oli siinä, vain hieman ylempänä. Olisi pitänyt pitää vain oma pää ja lähteä heti sinne ylemmäs etsimään. Nyt laskeuduin ensin vähän alemman, josta sentään tajusin kääntyä ylös ja takaisin. Pienellä huutelulla rasti sitten löytyikin. Siinä rinteessa pummasi moni muukin, sillä siellä etsittiin kahta tai kolmea muutakin rastia. Tuo rinne oli ratamestarin erikoinen.

Rastista 20 olen siinä mielessä ylpeä, että erkaannuin siinä isosta letkasta ja suunnistin rastille melko tiheän metsän läpi ihan yksin. Tiheikössä oli monta uraa ja onnistuin valitsemaan niistä varsin nopean vaihtoehdon. Niinpä letka tulikin tieltä minua vastaan, kun olin jo leimannut ja matkalla seuraavalle.

Rastilla 24 upposin suohon ja sain kuulla sieltä noustessani, että seuraava rasti olisikin jo viimeinen. Olin ollut taas niin keskittynyt vain rastilta toiseen pääsemiseen, etten ollut edes katsonut rastien määrää. Pistin loppukirin päälle ja siitä tulikin sen verran pitkä, että maalissa hieman hapotti.

Lopulta tämän vuoden Jukola tuntui varsin helpolta. Urat olivat tänäkin vuonna melko selkeitä eikä rastejakaan ollut hirveästi piiloteltu, jos osasi tulla siihen rastiympyrään. Letkojen voimasta oli taas apua monessa paikassa, vain pari kertaa olin täysin yksin ja sitäkin kesti korkeintaan puoli minuuttia.

Täytyy kyllä vielä kiittää joukkuettakin Raisu Lumous 1 oli taas hoitanut kaiken niin hienosti, ettei minun tarvinnut kuin tulla paikalla, ottaa kartta ja suunnistaa. Kiitos huolenpidosta!

Reittidata

Pistin kulkemani reitin Rastit.fi -palveluun. Sitä voi ihmetellä täältä.

Kuvia viikonlopulta

 

IMG_5047
Tommi Lahtonen vai tervaskanto?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s